Slamex

Vedenpuhdistusteknologiaa vaativiin olosuhteisiin

Korkealaatuista ruostumattoman teräksen hitsausta Kemppi FastMig X -hitsauslaitteella

Suomalainen Slamex kuuluu Econet-konserniin, jonka pääkonttori on Helsingissä. Yrityksen konepaja on kuitenkin Lahdessa, Vesijärven kupeessa. Slamex suunnittelee ja valmistaa laitteita ruostumattomasta ja haponkestävästä teräksestä veden ja jäteveden käsittelyyn vaativiinkin käyttöympäristöihin. Jatkuvan tuotekehityksen tavoitteena on tehostaa tuotantoprosesseja ja laskea hitsauskustannuksia – vakiotuotteiden kasvava suuntaus mahdollistaa suuremmat sarjakoot ja entistä laadukkaammat tuotteet.

Vuonna 2017 Slamexin liikevaihto oli 4 miljoonaa euroa. Yritys tuottaa ratkaisuja sekä kotimaisille että kansainvälisille yrityksille, jotka toimivat muun muassa energia-, ruoka-, lääke- ja prosessiteollisuuden aloilla. Lahden toimitiloissa työskentelee tällä hetkellä 20 hitsaajaa. Innovatiiviset hitsausmenetelmät tuotannossa mahdollistavat uudet ja paremmat pohjamateriaalit, jotka kestävät vedenkäsittelyssä käytettävien kemikaalien syövyttävää vaikutusta.

Slamex
Verkkosivut
Teollisuudenala
Koneenrakennus
Sijainti
Lahti, Suomi
Kempin ratkaisu
Perusaine
Ss
Meille Kemppi oli luonnollinen valinta hitsauslaitteiden toimittajana. Saamme jatkuvaa tukea kehittäessämme tuotantoa ja hitsausprosesseja. FastMig X -hitsauslaitteen käyttö on tuonut nostetta tuotantomme tehokkuuteen ja edistänyt korkean hitsauslaadun saavuttamista lopputuotteissamme.

Janne Hiironen, tehtaanjohtaja, Slamex

Tärkein haaste

Vesialalla on aiemmin ollut käytössä hiiliteräksestä valmistettuja tuotteita, mutta nyt tuotannossa on siirrytty ruostumattomaan ja haponkestävään teräkseen. Uudet pohjamateriaalit mahdollistavat pidemmät, jopa 20 vuoden pituiset huoltovälit vaativissa käyttöympäristöissä, joissa laitteisiin kohdistuu suuri korroosiovaikutus. Tämä vaatii myös korkeaa hitsauslaatua, minkä vuoksi Slamex kääntyi Kempin puoleen. Yhteistyöllä olisi mahdollista löytää ratkaisu tuotantomenetelmien ja hitsausprosessien kehittämiseen laadun takeeksi.

Kempin ratkaisu

Slamexin tuotantomenetelmiä on tehostettu ja hitsauslaatua kehitetty vastaamaan asiakkaiden haastavien käyttöolosuhteiden vaatimuksia yhteistyössä Kempin kanssa. Kehitysprosessin tärkeänä osana on ollut FastMig X -hitsauslaitteen saaminen tuotannon testikäyttöön, jolloin Slamexin hitsaajat ovat voineet kohdistaa koneet juuri oikealla tavalla tarvittavilla projekteille, huomioiden hitsauslaitteiden monipuolisuuden muihinkin toimeksiantoihin. Yhdessä kehittäminen tuo molemminpuolista etua hitsausratkaisujen jatkuvaan edistämiseen.

FastMig X -hitsauslaitteen käyttö on tehostanut tuotantoa joissakin suurprojekteissa jopa kolmanneksella ja asiakasprojektit on toimitettu sovitussa aikataulussa, vaatimusten mukaisesti korkealla laadulla. Kempin hitsausratkaisut ja ohjelmistotuotteet, kuten Arc Mobile Control -sovellus, ovat tuoneet Slamexille ketteryyttä ja nopeutta tuotantoon. Hitsaajat ovat innolla ottaneet kännyköissään käyttöön Arc Mobile Controlin, jolla he kätevästi reaaliaikaisesti seuraavat, tallentavat, kopioivat ja dokumentoivat hitsausarvoja ja muita hitseihin liittyviä tietoja. FastMig X on lisäksi mahdollistanut parempien raaka-aineiden käytön ja vähentänyt hitsauslisäaineiden valikoimaa, supistaen näin kustannuksia ja ylläpitäen kilpailukykyä.

Tuoteratkaisumme


FastMig X

Laadukas moniprosessiratkaisu erilaisiin vaativiin hitsauskohteisiin.

Laadukas moniprosessiratkaisu erilaisiin vaativiin hitsauskohteisiin.


WiseRoot

WiseRoot on ilman juuritukea tehtävään juuripalon hitsaukseen optimoitu lyhytkaaripro...

WiseRoot on ilman juuritukea tehtävään juuripalon hitsaukseen optimoitu lyhytkaariprosessi.

Sulje

Tekniset tiedot