Automatisoitu hitsaus
Rapid Welding ja Kemppi rakentavat yhdessä kestävää kumppanuutta
28. elokuuta 2026
Rapid Welding on tehnyt yhteistyötä Kempin kanssa aina yrityksen perustamisesta – vuodesta 1990 – lähtien. Toinen perustajista ja toimitusjohtaja Roy Edwards korosti tämän 36-vuotisen kumppanuuden taustalla olevia periaatteita. Näitä ovat muun muassa oikean hitsausratkaisun valinta ja laitteiston tukeminen sen koko elinkaaren ajan sekä osaajapulaan puuttuminen ja oikean paikan löytäminen automaatiolle ja laserhitsaukselle.
Varsha Saraogi
Kauan ennen kuin Rapid Weldingistä tuli kansainvälinen toimittaja, Roy Edwards opetteli hitsaamaan alumiinia vanhalla öljytäytteisellä Quasi Arc -koneella, johon oli liitetty korkeataajuusyksikkö. Nykystandardeilla kömpelö laite antoi hänelle pohjan lähes viisi vuosikymmentä kestäneelle uralle.
Roy kerrytti myöhemmin kokemusta MIG-, TIG-, puikko-, orbitaali- ja plasmahitsauksesta. Sen jälkeen hän siirtyi pajalta laitemyyntiin ARC Welding Suppliesille, missä hän pääsi yhdistämään teknisen osaamisensa ja kaupallisen näkemyksensä.
Tästä yhdistelmästä tuli Rapid Weldingin kulmakivi ja Kemppi on ollut heidän tavarantoimittajiensa joukossa alusta alkaen. Hypätään 36 vuotta eteenpäin: Rapid on kasvanut yli 30 asiantuntijan tiimiksi, joka tarjoaa yli 50 000 tuotetta, on toimittanut yli 400 000 tilausta 136 maahan ja tukee asiakkaitaan teknisen myynnin, laitevuokrauksen sekä oman huoltopalvelun kautta.
Teknologia on kulkenut pitkän matkan Royn ensimmäisestä öljytäytteisestä koneesta invertterivirtalähteiden ja digitaalisten järjestelmien kautta yhteistyörobotteihin ja laserhitsaukseen. Hänelle kirkkaimpana kiintopisteenä pysyy silti edelleen sama asia: hitsi, joka asiakkaan täytyy saada aikaan. Puhuimme hänen kanssaan Rapidin ja Kempin 36-vuotisesta kumppanuudesta, laitteiden pitkäikäisyydestä sekä alan tulevaisuudesta.
Rapid Welding ja Kemppi ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 1990 lähtien. Miten tarina sai alkunsa?
Rapid Welding perustettiin perheyrityksenä vuonna 1990 ja olemme tehneet yhteistyötä Kempin kanssa aivan alusta alkaen. Kempin laitteet ovat olleet meille kaupallinen menestys, ja asiakkaat, jotka ostavat ensimmäisen Kemppinsä, pysyvät erittäin usein merkissä. Kun saamme uuden Kemppi-asiakkaan, hän on usein käyttänyt laitteita jo aiemman työnantajan palveluksessa tai toisella toimialalla. Maine on valmiiksi vahva, ja asiakkailla on tapana pitäytyä siinä, minkä he jo tuntevat ja mihin he luottavat.
Mikä on pitänyt kumppanuuden vahvana yli kolme vuosikymmentä?
Ihmiset eivät osta hitsauskoneita, vaan hitsaussaumoja. Hitsit ovat se asia, josta heidän liikevoittonsa syntyy. Meidän tavoitteemme on tarjota heille paras mahdollinen hitsausratkaisu ja Kemppi auttaa meitä tekemään sen. Tuki ja avoimuus ovat olleet siinä suuressa roolissa. Teemme yhteistyötä Kempin kanssa löytääksemme asiakkaalle sopivimman ratkaisun ja tuotevalikoiman laajuus tarjoaa yleensä vastauksen kulloinkin edessä olevaan käyttökohteeseen. Olemme nauttineet Rapidin ja Kempin 36-vuotisesta kumppanuudesta. Näin pitkään kestävän suhteen täytyy olla myös rehellinen ja sanon aina suoraan, jos uskon jonkin asian vaativan parannusta. Tämä halu kuunnella, haastaa toisiamme ja löytää tie eteenpäin on tehnyt suhteesta menestyksekkään.
Mitkä Kempin ratkaisut ovat olleet erityisen menestyksekkäitä asiakkaittenne keskuudessa?
X5 FastMig yhdessä SuperSnaken kanssa on ollut poikkeuksellisen toimiva yhdistelmä. Sijaitsemme Englannin etelärannikolla, missä monet asiakkaistamme työskentelevät veneenrakennuksen ja muun meriteollisuuden parissa. Näihin kuuluu muun muassa yrityksiä, jotka rakentavat aluksia Pohjanmeren merituulipuistoihin, joissa rakenteiden ja laitteistojen on oltava vahvoja, kestäviä ja luotettavia. Alumiini on kyseisillä markkinoilla tärkeä materiaali, ja SuperSnake on täysin omaa luokkaansa kyvyssään syöttää pehmeää alumiinilankaa pitkiä matkoja. Se sopii näihin meriteollisuuden sovelluksiin erinomaisesti. Tämä on hyvä esimerkki siitä, mitä tarkoitan hitsaussauman myymisellä: arvo piilee siinä, että langansyöttö toimii luotettavasti juuri siellä, missä itse työ tehdään.
Kempin SuperSnake-järjestelmiä käytettiin ahtaiden paikkojen hitsauksessa HMS Queen Elizabeth -lentotukialuksen valmistuksessa. Mitä tämän mittaluokan projektit vaativat?
Muistan mukanaolomme alkuvaiheet näihin kahteen Kuninkaallisen laivaston lentotukialukseen liittyvissä töissä. Lohkoittain tapahtuva moduulirakentaminen toi mukanaan teknisiä haasteita ja tietyillä alueilla oli tiukat vaatimukset turvallisten käyttöjännitteiden suhteen. Tämän mittakaavan projektit osoittavat erittäin selvästi, miten tärkeitä laitevalinta, tekninen asiantuntemus ja yhteistyö ovat.
Kuinka tärkeää jälkimarkkinointi on sen jälkeen, kun kone siirtyy tuotantokäyttöön?
Se on täysin välttämätöntä. Rapidilla on omat huoltoinsinöörinsä ja he tekevät tiivistä yhteistyötä Kempin teknisen tiimin ja digitaalisten tukiresurssien kanssa. Näemme itsemme kumppaneina, joiden tehtävä on pitää laitteisto mahdollisimman hyvässä kunnossa, jotta se voi jatkaa asiakkaan tarvitsemien hitsaussaumojen tuottamista vuosikymmeniä myöhemmin.
Teillä on asiakkaita, jotka käyttävät edelleen vuosikymmeniä sitten ostettuja Kemppi-koneita. Mitä pitkäikäisyys merkitsee heille?
Jotkut koneista ovat kestäneet melkein liiankin kauan. Asiakkaat päivittävät laitteistoaan, mutta usein he silti pitävät vanhemmat Kemppi-koneet tallella ja ottavat ne uudelleen käyttöön tarpeen tullen. Minulla on asiakkaita, jotka käyttävät edelleen 25 vuotta sitten myymiäni koneita. Yksi omista henkilökohtaisista suosikeistani on MasterTig AC/DC 3500W. Se on todellinen työjuhta, joka vain porskuttaa vuodesta toiseen. Koneen ostohinta unohtuu nopeasti hankinnan jälkeen. Mutta kun laite menee rikki, ei paljoa lohduta, että se oli halpa – laitteen rikkoutuminen maksaa kuitenkin aina rahaa. Hieman korkeampi hankintahinta takaa yleensä pidempään kestävän laitteiston. Puhumme nykyisin paljon kierrätyksestä ja asioiden tekeminen kestäviksi on erittäin tehokas tapa välttää jätettä.
Olet työskennellyt hitsausalalla noin 50 vuotta. Miten ala on kehittynyt?
Muutos on ollut valtava. Alkuaikoina puikkohitsaus hallitsi monia käyttökohteita. Muistan, kun myin ensimmäisiä invertterivirtalähteitä paikallisille telakoille, mitä seurasi siirtyminen täytelankaan ja suuremman tuottoasteen menetelmiin, jotka auttoivat konepajoja parantamaan tuottavuuttaan. Tänä päivänä keskeisin haaste on osaajapula. Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen tuoreessa arvioinnissa raportoitiin valmistavassa teollisuudessa olevan 49 000 avointa työpaikkaa, ja osaajapulan osuus niistä oli 42 prosenttia. Emme ole kouluttaneet riittävästi väkeä ja monilta työelämään tulevilta nuorilta puuttuu se oppi, jonka ennen sai vuosien varrella kokeneempien tekijöiden rinnalla.
Laitteiden täytyy siksi olla helppokäyttöisiä, intuitiivisia ja käyttäjää tukevia, jotta työhön päästään nopeasti kiinni. Osaaminen vaatii kuitenkin kunnon koulutusta ja kokemusta – pelkkiä YouTube-videoita katsomalla ei hitsaajaksi opita.
Ratkaisevatko yhteistyörobotit ja robotit osaajapulan?
Automaatiolla on tärkeä paikkansa. Onnistunut robottisovellus vaatii kuitenkin edelleen jonkun, joka ymmärtää hitsauksesta sen verran, että osaa säätää sen oikein. Parametrit, prosessin ja järjestyksen määrittelevällä henkilöllä täytyy olla hitsaustietämystä. Myös itse työn täytyy sopia automaatioon. Robotti tuo suurimman hyödyn silloin, kun käyttöaste on korkea ja hitsattavat kappaleet mittatarkkoja. Telakoilla ja vaihtelevissa konepajoissa liitosten vaihtelu ja tilojen ahtaus eivät vain aina sovi robotille. Roboteille on paikkansa, mutta ammattihitsaajien syrjäyttäjäksi niistä ei ole.
Mihin näet laserhitsauksen sijoittuvan markkinoilla?
Laserhitsausta kohtaan tunnetaan nyt huomattavasti enemmän kiinnostusta. Käyttäjät voivat oppia menetelmän suhteellisen nopeasti, ja hitsausnopeudet voivat sopivissa kohteissa olla moninkertaisia TIG-hitsaukseen verrattuna. Tämä yhdistelmä on houkutteleva yrityksille, jotka painivat tuotantopaineiden ja ammattitaitoisen työvoiman heikon saatavuuden kanssa. Laserhitsaus laajentaa valmistajien valinnanvaraa, ja TIG säilyy edelleen oikeana valintana monille materiaaleille, liitostyypeille ja laatuvaatimuksille. Jälleenmyyjän tehtävä on ymmärtää kohde ja auttaa asiakasta valitsemaan menetelmä, joka sopii materiaaliin, ympäristöön, tuotantomääriin ja käytettävissä olevaan osaamiseen.
Mikä rooli jälleenmyyjillä on hitsausteknologian muuttuessa edelleen?
Hitsaamisen jälleenmyyjinä toimimme ostajina ja myyjinä, joten olemme riippuvaisia vahvoista suhteista tavarantoimittajiimme. Nämä suhteet ovat tärkeämpiä kuin koskaan, ja meidän täytyy tukea toisiamme sekä ymmärtää toistemme tarpeita. Olen todella iloinen, että teimme päätöksen lähteä yhteistyöhön Kempin kanssa 36 vuotta sitten.
Mikä pitää sinut optimistisena hitsausalan tulevaisuuden suhteen?
Hitsaus on aina läsnä, sillä jokaisesta rakenteesta löytyy jostakin kohtaa hitsaussauma. Hitsaus on yksi maailman tärkeimmistä ammateista. Tekoäly voi hoitaa monia hallinnollisia tehtäviä, mutta se ei osaa muurata tiiltä, hitsata tai hoitaa putkitöitä. Meidän täytyy suhtautua kädentaitoammatteihin vakavasti ja kannustaa ihmisiä, jotka nauttivat käsillä tekemisestä. Jonkin konkreettisen luominen työpäivän aikana antaa ihmisille todellista onnistumisen tunnetta ja aihetta ylpeyteen.
Varsha Saraogi
Varsha Saraogi
Hails from a background in journalism and editorial strategy and brings an international B2B perspective to content and communications at Kemppi. Passionate about creating stories that connect welding technology with the people and industries it serves, combining technical substance with a clear and engaging voice. Work has been published in specialist titles such as Airport Technology, Railway Technology, Ship Technology, FinTech Global, and RegTech Analyst, reflecting experience across a wide range of industrial and business sectors.
