Metallbau Bruns GmbH & Co. KG

Ohutlevyjen käsittelyn ja pitkittäissaumojen hitsauksen asiantuntija

X8 MIG Welder ja WisePenetration+ puoliautomatisoidussa hitsauksessa

Metallbau Bruns luottaa X8 MIG Welder -koneisiin henkilönostinteknologian hitsattujen rakenteiden tuotannossaan. Kaksi hitsausjärjestelmää työskentelee puoliautomatisoidulla alueella ja hitsaa jopa 11-metrisiä pitkittäissaumoja nostolavojen teleskooppipuomeihin. WisePenetration+-hitsaustoiminnon käyttö parantaa hitsauslaatua ja säästää sekä aikaa että rahaa, kun hitsipalkoja tarvitaan vähemmän.

Metallbau Bruns perustettiin vuonna 2003, ja alussa työntekijöitä oli neljä. Nykyään yhtiössä työskentelee 80 henkilöä, joista noin 70 on hitsaajia. Bruns on yksi harvoista saksalaisista yhtiöistä, joilla on kaikki pätevyydet hienorakeisen rakenneteräksen hitsaukseen. Tuotevalikoimaan kuuluu kuorma-auto- ja perävaununostureiden komponentteja, nostolavoja, pyöräkuormaajien jatkettavia puomeja, seulontajärjestelmiä sekä yhtiön itse kehittämä, erityisvahva UBOXX-kontti.

Alihankintakumppanuuksiensa ansiosta Bruns pystyy tarjoamaan yhdestä lähteestä kaiken tarvittavan, esimerkiksi täysin uusien mallien toteutuksen tai kokonaisten puomien osittaisen kokoamisen ja maalauksen. Bruns ehkäisee ammattitaitoisen työvoiman pulaa kouluttamalla vuosittain useita hitsaajia. Näin työn kannalta tärkeät taidot voidaan opettaa alusta alkaen, erityisesti ohutlevyjen käsittelyssä.

Metallbau Bruns
Verkkosivut
Teollisuudenala
Teräsrakentaminen ja -rakenteet
Sijainti
Saksa
Perusaine
Al, Fe
Olemme erittäin tyytyväisiä Kempin X8 MIG Welderin hitsauslaatuun niin manuaalisessa kuin mekaanisoidussa hitsauksessa. WisePenetration+-hitsaustoiminnosta on erittäin paljon hyötyä pitkittäissaumojen hitsausjärjestelmässämme.

Denis Hoppe, hitsauksen työnjohtaja, Metallbau Bruns GmbH & Co. KG.

Hienorakeisen rakenneteräksen ja alumiinin asianmukaista käsittelyä

Brunsin suurin haaste on hienorakeisen rakenneteräksen ja alumiinin käsittely. Hienorakeinen rakenneteräs on hyvin herkkää lämmöntuonnin suhteen, ja 1,5 mm:n alumiinilevyjen käsittely on myös hyvin aikaa vievää.

Jopa 60 metrin korkeuteen yltävien nostolavojen valmistuksessa erityisen hankala vaihe on teleskooppipuomien pitkittäissaumojen hitsaaminen. Teleskooppipuomit, joiden avulla valmista nostolavaa nostetaan, koostuvat kahdesta komposiittikourun puolikkaasta, joiden välinen avautumiskulma on pieni. Perinteisessä käsinhitsauksessa voi muodostua hitsausvääristymiä ja roiskeita, minkä vuoksi hitsiä voi joutua muokkaamaan uudelleen.

WisePenetration+ säästää aikaa ja materiaalikustannuksia

Metallbau Bruns käyttää nostolavojen teleskooppipuomien hitsaukseen vesijäähdytteisiä X8 MIG Welder -hitsauslaitteita. Hitsausprosessi etenee samanaikaisesti puomin kummallakin puolella: kaksi hitsauspistoolia liikkuu vaunussa rinnakkain pitkittäissaumoja pitkin. Tässä puoliautomatisoidussa ratkaisussa X8 MIG Welder tekee pulssihitsauksen Ø 0,8 mm:n ja Ø 1,0 mm:n lisäainelangalla, materiaalin paksuudesta riippuen.

Kempin teolliseen hitsaukseen suunniteltujen hitsausjärjestelmien Wise-erikoisprosessit ovat ohjelmistoratkaisuja, jotka hienosäätävät perinteistä MIG/MAG-hitsausprosessia ja nostavat hitsaustehokkuuden uudelle tasolle. Bruns luottaa synergisessä ja pulssitetussa MIG/MAG-hitsauksessa WisePenetration+-hitsaustoimintoon. Tämän prosessin avulla voidaan hitsata syviä ja kapeita liitoksia, joita tarvitaan teleskooppipuomin kuorenpuolikkaiden kokoamiseen. Menetelmän ansiosta tarvitaan vähemmän hitsipalkoja, mikä säästää hitsaajan aikaa ja lisäainelankaa.

WisePenetration+ takaa myös täydellisen tunkeuman riippumatta virtasuuttimen ja työkappaleen välisestä etäisyydestä. Koska hitsausvirta pysyy vakaana kaikissa tilanteissa vapaalangan pituudesta riippumatta, hitsauslaatu paranee, kun syntyy vähemmän työkappaleen päälle putoavia hitsausroiskeita. Useimmissa tapauksissa hitsin jälkityöstö ei ole enää tarpeen, ja materiaalikustannuksia säästyy, kun liitosrakenteessa on vähemmän hitsipalkoja.

 

Tuoteratkaisumme


WisePenetration

Hitsaustoiminto varmistaa tunkeuman synergisessä MIG/MAG-hitsauksessa.

Hitsaustoiminto varmistaa tunkeuman synergisessä MIG/MAG-hitsauksessa.


X8 MIG Welder

Vaativaan teolliseen MIG/MAG-hitsaukseen tarkoitettu laitteisto, jonka virtalähteen t...

Vaativaan teolliseen MIG/MAG-hitsaukseen tarkoitettu laitteisto, jonka virtalähteen tehotaso voidaan päivittää 600 ampeeriin.

X8 MIG Welder on moniprosessihitsaukseen tarkoitettu järjestelmä, joka vie suorituskyvyn ja käytettävyyden aivan uudelle tasolle. Se mahdollistaa digitaalisten hitsausohjeiden käytön.

Kaarihitsauksen edelläkävijä

Kemppi on kaarihitsausteollisuuden muotoilujohtaja. Olemme sitoutuneet parantamaan hitsauksen laatua ja tuottavuutta valokaaren jatkuvalla kehittämisellä ja työskentelemällä vihreämmän ja tasa-arvoisemman maailman puolesta. Kemppi toimittaa vastuullisia tuotteita, digitaalisia ratkaisuja ja palveluita ammattilaisille teollisuushitsausyrityksistä yksittäisiin urakoitsijoihin. Tuotteiden käytettävyys ja luotettavuus ovat ohjenuoramme. Kokenut kumppaniverkostomme kattaa yli 70 maata, jotta sen asiantuntemus on aina paikallisesti saatavilla. Kempin pääkonttori sijaitsee Lahdessa ja liikevaihtomme vuonna 2022 oli 195 miljoonaa euroa. Työllistämme lähes 800 asiantuntijaa 16 maassa.

Kemppi – Designed for welders

Sulje

Tekniset tiedot