Kempin vuoden 2022 liikevaihto kasvoi haastavassa toimintaympäristössä

KEMPPI     LEHDISTÖTIEDOTE     21.3.2023   13.30

Kempin vuoden 2022 liikevaihto kasvoi haastavassa toimintaympäristössä

Kaarihitsauslaitteiden ja hitsausohjelmistojen suunnitteluun ja valmistukseen sekä hitsaukseen liittyvien tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen ja markkinointiin erikoistuneen lahtelaisen perheyhtiö Kemppi Oy:n konserniliikevaihto kasvoi edellisvuoteen verrattuna 9,7 % ja oli 195,1 (177,9) miljoonaa euroa.

Liikevaihdon kasvun taustalla on suotuisa markkinatilanne osassa markkinoita, uusien tuotteiden lanseeraukset sekä onnistuneesti läpiviedyt hinnankorotukset. Vuoden aikana esittelemämme uudet hitsauslaitteet piristivät myyntiä erityisesti vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä.

”Olemme tyytyväisiä viime vuoden tulokseen, sillä pystyimme jo pidempään jatkuneessa vaativassa komponentti- ja materiaalitilanteessa säilyttämään kannattavuutemme hyvällä tasolla ja jatkamaan kasvu-uralla. Kiitos kuuluu henkilöstöllemme sekä pitkäaikaisille kumppaneillemme ja tavarantoimittajillemme”, kertoo Kemppi Oy:n toimitusjohtaja Ville Vuori.

Konsernin liikevoitto tilikaudella 2022 oli 24,4 (27,7) miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 22,7 (26,3) miljoonaa euroa. Vaikka konsernin operatiiviset kulut kasvoivat suunnitellusti tilikauden aikana, kannattavuus säilyi hyvällä tasolla. Alkuvuodesta vaivannut komponenttipula alkoi helpottamaan vuoden toisella puoliskolla, ja raaka-aine sekä logistiikkakustannukset kääntyivät laskuun vuoden aikana.

Investoinnit tilikaudella 2022 olivat 7,2 (5,0) miljoonaa euroa. Merkittävä osa investoinneista kohdistui uusien tuotteiden kehitykseen ja niihin liittyviin työkaluihin. Tuotekehityksessä keskityttiin tuotetarjoaman uudistamiseen ja uusien tuotteiden lanseerauksiin. Konsernin tuotekehityskulut olivat 11,0 (10,5) miljoonaa euroa eli 5,6 % (5,9 %) liikevaihdosta.

Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan takia Kemppi Oy keskeytti maaliskuussa 2022 liiketoimintansa Venäjällä toistaiseksi. Myöhemmin keväällä Kemppi Oy ilmoitti päätöksestään vetäytyä kokonaan Venäjältä.

 

Kemppi-konserni

2022

2021

Liikevaihto (milj. euroa)

195,1

177,9

Liikevoitto (EBIT, milj. euroa)

24,4

27,7

Liikevoitto, % liikevaihdosta

12,5 %

15,6 %

Henkilöstö

781

822


Lisätietoja:
Ville Vuori
Toimitusjohtaja, Kemppi Oy
Puh. 0400 369 438
[email protected]

Jakelu:
Media
www.kemppi.com

Kemppi lyhyesti
Kemppi on kaarihitsausteollisuuden muotoilujohtaja. Olemme sitoutuneet parantamaan hitsauksen laatua ja tuottavuutta valokaaren jatkuvalla kehittämisellä ja työskentelemällä vihreämmän ja tasa-arvoisemman maailman puolesta. Kemppi toimittaa vastuullisia tuotteita, digitaalisia ratkaisuja ja palveluita ammattilaisille teollisuushitsausyrityksistä yksittäisiin urakoitsijoihin. Tuotteiden käytettävyys ja luotettavuus ovat ohjenuoramme. Kokenut kumppaniverkostomme kattaa yli 70 maata, jotta sen asiantuntemus on aina paikallisesti saatavilla. Kempin pääkonttori sijaitsee Lahdessa ja liikevaihtomme vuonna 2022 oli 195 miljoonaa euroa. Työllistämme lähes 800 asiantuntijaa 16 maassa.

Kemppi – Designed for welders

Sulje

Tekniset tiedot