Kemppi lahjoittaa LAMKin yritysyhteistyön kehittämiseen

Kemppi haluaa yhdessä monien lahtelaisten yritysten kanssa tukea alueemme vetovoimaa ja monimuotoisen yhteistyön kehittämistä ja lahjoittaa Kemppi Groupin hallituksen päätöksellä 10 000 euroa LAMKin yritysyhteistyön kehittämiseksi.

”Lahden kehittyminen korkeakoulu- ja yliopistokaupunkina on hieno ja toivottu asia. Kaupungin, elinkeinoelämän ja koulutuksen pitää tehdä sellaisia asioita, jotka tukevat lasten ja nuorten siirtymistä työelämään, ja sitä kautta edistävät taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä Lahdessa. Toiveenamme on, että voimme muodostaa uusia yhteistyömuotoja, jotka tukevat näitä tavoitteita”, kertoo Teresa Kemppi-Vasama, Kemppi Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Ammattikorkeakouluilla on kuluvana vuonna erityislupa kerätä lahjoituksia elinkeinoelämältä. Opetusministeriö tukee ammattikorkeakouluja vuoden loppuun mennessä kerätyn summan verran, joten lahjoituksilla on suuri merkitys. Tiivis yhteistyö yritysten ja korkeakoulujen välillä takaa sen, että tulevaisuudessakin kouluista valmistuu uusia osaajia työelämän tarpeisiin ja vaatimuksiin.

Sulje

Tekniset tiedot